Risse-känny 2025 on julkaistu!
Risse-känny 2025 on julkaistu! Lehti on luettavissa alla ja ainejärjestötiloissa.
Käytät näköjään Internet Exploreria, jota ei nykypäivänä tulisi käyttää missään tilanteessa.
IE sisältää merkittäviä tietoturva-aukkoja, eikä se tue mitään uusia internetissä käytössä olevia teknologioita.
Käytä esimerkiksi Chromea, Firefoxia tai Edgeä.
Risse-känny 2025 on julkaistu! Lehti on luettavissa alla ja ainejärjestötiloissa.
Ynnän hallitus järjestää jäsenilleen huiman määrän tapahtumia, joissa Ynnääjät pääsevät tutustumaan, tapaamaan ja seurustelemaan – vai järjestääkö? Syksyisin, talvisin ja keväisin tapahtumia on toki runsaasti, mutta suuri osa vuodesta kuluu tapahtumien puutteessa peukaloita pyöritellen:
Aktiivisimmat Ynnääjät ovat saattaneetkin huomata tapahtumakadon tiettyjen kuukausien aikana. Tähän asti salainen Vähentäjien seura sai juoniteltua Ynnän hallitukseen myyrän, jonka avulla saimme haltuun dataa viimeisimpien vuosien tapahtumien määristä. Tästä datasta saimme piirrettyä kuvaajan (1).

Kuvaajasta (1) näemme, että tapahtumien määrä suorastaan ROMAHTAA toukokuun ja elokuun välillä! Tästä suuresta aukosta Ynnän toiminnassa herää kysymys: onko jäsenistö aiheesta vaiti vai vaiennettu… sitä voi itse kukin Ynnääjä itse pohtia, mutta kysymys, jota lähdimme selvittämään, on…
Toisin kuin Ynnän hallitus, myyrämme ovat olleet ahkeria tänä kesänä. Hallitus on kuin säännönmukaisesti taas hajaantunut ympäri Suomea vastuitaan pakoon, mutta muutamat hallituksen jäsenet ovat saatu paikannettua:






Kuva(7): Heinäkuun lopulla vietettiin kulttuurivastaava ja risteilyamiraali Eemelin syntymäpäivää sankalla joukolla Kirkkopuistossa(ja jatkoilla). Tuoreen JyYSTöGaYs:in puheenjohtajan synttäririentoihin kuului tottakai myös sitä rubiininpunaista itseään ja kokouskuvastakin tuli oikein komea.
Näissä käsissä on Ynnääjien sosiaalinen hyvinvointi… Korruption saa murrettua vain sisältä, joten muistathan osallistua yhdistyksen kokouksiin, äänelläsi on valtaa!!
Hallituksen toipuessa lomilta tämän viestin teille välitti Myyrämme,
Nimimerkillä,
Ynnän Vähentäjä
Lehti on luettavissa fyysisenä ainejärjestötiloissa sekä digitaalisena alta.