Valmistuin 2014 maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenani matematiikka. A-suunnitelmani oli valmistua opettajaksi, mutta typeryyttäni en hakenut suoraan opettajalinjalle, kun tiedossa oli seuraavana keväänä reissu larppaamaan valtion kustannuksella 6-12 kuukaudeksi. Tämä hankaloitti hakemista opettajalinjalle myöhemmin enkä lopulta saanut suoritettua kasvatustieteen perusopinnoista kuin yhden kurssin. Vaikka matematiikasta ja matematiikan aineopinnoista tykkäsinkin kovin, niin viimeistään syventävien opintojen kohdalla kävi selväksi, että pelkällä matematiikalla en tulisi työllistymään. Koodaus oli aina kiinnostanut, joten päätin tehdä tietotekniikan opinnot aina aineopintotasolle saakka. Siirryin toteuttamaan B-suunnitelmaa. Valmistumiseni jälkeen minut hyväksyttiin tietotekniikan jatko-opiskelijaksi, mutta rahoitusta jatko-opinnoilleni ei valitettavasti järjestynyt. Pääsin nauttimaan työttömän arjesta ja raapustelemaan työhakemuksia.

Ensimmäinen työhaastatteluni erään ohjelmiston käyttöönottokouluttajaksi oli musertava. Haastattelija aloitti keskustelun lyttäämällä koulutukseni toteamalla ”matematiikassa on se huono puoli että sieltä ei valmistu oikeasti mihinkään”. Tämän lisäksi minulta tentattiin, miksi opinnoissani oli kestänyt niin kauan ja pääsinpä tekemään jonkun ”psykologisen” testin, jossa kysyttiin mm. olenko jumalaapelkäävä. Jos minulla oli joku mahdollisuus saada kyseinen työpaikka, niin viimeistään tuossa kohtaa todennäköisyys tippui nollaan. Työhaastattelusta jäi todella ikävä tunne, enkä olisi tuohon paikkaan halunnut mennä töihin vaikka minut olisi valittukin. Ammatillinen itsetuntoni oli murskattu. Siirryin toteuttamaan Ö-suunnitelmaa ja menin töihin vuokratyöfirmalle raksalle täydentääkseni työmarkkinatukeani.

Festarikesän 2016 jälkeen jatkuva rahattomuus ja tulojen epävakaus alkoi tympiä ja päätin aktivoitua hakemaan töitä IT-alalta. Tässä kuvaan astuu opiskeluaikoina hankitun kaveripiirin ja suhteiden merkitys. En voi tarpeeksi kiitellä sitä apua, jonka sain opettajaystävältäni kirjoittaessani työpaikkailmoituksiin kohdennettuja hakemuksia. Tai sitä apua, jonka sain ystävältäni kirjoittaessani IT-alalle suunnattua CV:tä työhakemukseni liitteeksi Qvantelille, jossa hän (ja moni muukin opiskeluajoilta tuttu) oli töissä. Huomasin, että vaikka kokemukseni oli alalta 0, firmat olivat kiinnostuneet minusta. Siinä missä ensimmäisestä työhaastattelustani oli jäänyt huono maku suuhun, olivat nämä haastattelut mukavia ja opin niistä jotain itsekin. Erityisesti SC5:llä (nyk. Nordcloud) vaikka haastattelija totesi kokemukseni riittämättömäksi ja kävi selväksi etten paikkaa olisi saamassa, hän opasti mitä kannattaisi opiskella itsenäisesti, ja poistuin haastattelusta hyvillä mielin.

Tässä välissä pitää kertoa hieman taustalla tapahtuneista asioista. Aloitin syksyllä 2015 vapaaehtoistyöt Jelmu ry:llä eli Tanssisali Lutakossa. Kävin seuraavana keväänää Jelmun kautta järjestyksenvalvojan koulutuksen ja toimin järjestyksenvalvojana useilla festareilla ja keikoilla Lutakossa. Tällä oli huomattavasti merkitystä oman itsetuntoni kehityksen kannalta. Sen jälkeen, kun on käynyt sanomassa 150-kiloiselle humalaiselle isännälle, että nyt valitettavasti olisi aika poistua anniskelualueelta, ei enää työhaastattelujen jännittäminen tunnu miltään. Jelmun kautta sain lisää suhteita, ja kun työnhaku IT-alalle ei tuottanut tulosta, siirryin suorittamaan C-suunnitelmaa ja hain tuttavan firman järjestämään turvallisuusalan perustutkinnon koulutukseen.

Olin ennen koulutuksen alkua hakenut töihin Secappille (jossa muuten vaikuttaa useampi entinen ynnäläinen ja linkkari). Sieltä minulle vinkattiin, että heillä ei valitettavasti ole käyttöä täysin kokemattomalle tyypille, mutta heidän emoyhtiössään Magister Solutionsilla on harjoittelijan paikka vapaana. Kehittyneen itsetuntoni kanssa menin haastatteluun toteamaan ”miun suurin heikkous on ehkä se, että en näistä teidän listaamista tekniikoista tiedä juuri mitään, mutta miulla on tuossa matematiikan maisterin paperit todisteena siitä, että pystyn oppimaan uutta”. Yllättäen firmassa jonka nimi alkaa sanalla ’magister’, ei tuota tutkintoa katsottu pahalla. Kun sitten parin viikon päästä vartijakurssilla tutustuttiin alan työehtosopimukseen ja sain Magisterilta sähköpostia otsikolla ”haluaisimme palkata sinut”, ei päätös siirtyä suunnitelmasta C takaisin suunnitelmaan B ollut kovin vaikea.

Magisterilla pääsinkin sitten todistamaan väitettäni ja seuraavat puoli vuotta opiskelin uutta web-kehityksestä. Vaikka melkeinpä kaikki olikin uutta, matematiikan opinnot antavat hyvät työkalut niin ongelmanratkaisuun ja loogiseen päättelyyn kuin algoritmien kehittämiseen. Pääsin koodaajan unelmapaikkaan eli aloittamaan oman projektin nollasta ja tekemään sitä yksin. Tässä tosin oli ongelmana se, ettei tuolla toimistolla ollut ketään muuta, joka olisi käyttämistäni tekniikoista tiennyt yhtään mitään. Toisaalta huomasin, että pystyn ratkomaan vaikka minkälaisia ongelmia itsenäisesti, missä auttoi ehkä matemaatikoille tuttu ”mistä tämä johtuu?”-mielentila ja kokemus pään hakkaamisesta seinään. Ammatillinen itsetuntoni alkoi nostaa päätään. Tähän toki auttoi se, että minulla oli joka päivä keskimäärin 7,5 tuntia aikaa opetella uutta ja tutkia asioita.

Magisterin kautta siirryin tämän vuoden alussa koodaamaan Digialle. Kun nyt tämän kirjoituksen teemaksi on ilmeisesti muodostunut työnhaku, niin mainittakoon jokunen sana myös tähän siirtoon liittyneestä haastattelusta. Digian puolella minua haastattelivat niin tuleva scrum masterini, työtoverini kuin myös esimieheni ja pääasiassa Digian silloinen henkilöstövastaava (virallista titteliä en nyt muista). Keskustelimme siitä, mitä olin Magisterilla tehnyt, mitä tulisin Digialla tekemään ja niin edelleen. Kuitenkin tämän keskustelun merkittävin osa oli se kun keskustelimme vaikeuksistani työllistyä ja siitä miten edellä mainittu ystäväni Qvantelilla oli minua mentoroinut työnhaussa. Totesimme, että juuri tällainen mentorointi on se mitä tarvittaisin, että ihmiset osaisivat hakea mm. Digialle töihin. Mieleeni jäivät hänen sanat, että ”sinä olisit voinut marssia kaksi vuotta sitten tuosta ovesta sisään ja me oltais heti palkattu sinut”. Tähän totesin, että olin vuosi sitten katsellutkin Digian avoimia työpaikkoja, mutta siellä listatut vaatimukset olivat niin kovat (en silloin tunnistanut yhtään käytettyä tekniikkaa), etten edes lähtenyt hakemaan paikkaa. Olisi kai kannattanut.

Digialle siirtyessäni työnkuvani muuttui täysin. Nyt en enää tunne jokaista ohjelman koodiriviä, en tiedä vielä puolen vuoden jälkeenkään ohjelman ns. ”bisneslogiikasta” kuin pintaraapaisun enkä pysty hallitsemaan kaikkia niitä muutoksia, jotka koodiin tulevat. Lisäksi ohjelmistosta on useita eri versioita, jotka ovat oikeasti käytössä Digian asiakkailla ja sitä kautta sadoilla loppukäyttäjillä, minkä takia vastuu siitä mitä teen on suurempi. Siinä missä viime vuonna työaikani kului noin 95-prosenttisesti koodia kirjoittaessa ja 5-prosenttisesti muissa töissä, ovat luvut nykyisin vastakkaiset. Suuri osa ajastani kuluu siihen, että tutkin, miten olemassa oleva koodi toimii ja selvitän miten sen pitäisi toimia. Debuggaus on tullut erittäin tutuksi. Toisaalta nyt pystyn kysymään neuvoa vieressä istuvalta tai etsimään jonkun tietyn asian erikoisosaajan. Tällaisessa tiimityöskentelyssä minua on merkittävästi auttanut mm. toimintani Ynnä ry:n hallituksessa.

Mutta niin että mitäs hyötyä siitä matematiikasta sitten on? Kukaan ei ole vielä pyytänyt minua integroimaan mitään funktiota tai todistamaan mitään. Nämä ovat todella karikatyyrisiä esimerkkejä siitä, mitä matemaatikot tekevät. Jos olisin jatko-opiskelijana tietotekniikalla, niin nuo varmasti olisivat arkipäivää. Sen sijaan nyt ehkä eniten käyttämäni matemaattiset käsitteet ovat olemassaolo ja yksikäsitteisyys. Esimerkiksi jos saan ”Reference not set to an object” -virheen on kyseessä luultavasti ongelma olemassaolon kanssa. Jos taas tietokannasta löytyy samalla avaimella useampi hakutulos, päädymme pian ongelmiin yksikäsitteisyyden kanssa. Myös siirrettäessä dataa ulkoisten ja sisäisten tietojärjestelmien välillä tulevat kyseeseen käsitteet injektio, surjektio ja bijektio. Kun tällaiset abstraktit käsitteet ymmärtää, on helppo hahmottaa koodista syitä siihen, miksi joku virhe tapahtuu.

Vaikka pidänkin itseäni hieman ylimielisesti normaalia älykkäämpänä ihmisenä, en jaksa uskoa että pelkillä papereila mikään firma olisi palkannut minua. Niin haastatteluissa kuin päivittäisessä työssäni kokemukseni tiimityöskentelystä Ynnällä ja uusien ihmisten kohtaamisesta Jelmussa on auttanut merkittävästi. Vinkkini työnhakuun on, että pitää vaan olla rohkea ja hakea paikkaa, vaikka se ei nyt aivan täysin vastaisi omaa koulutusta tai kokemusta. Mahdottomalta tuntuva vaatimuslista työpaikkailmoituksessa ei ole este vaan hidaste. Myöskään opiskeluaikana hankittuja sosiaalisia taitoja tai suhteita ei kannata vähätellä siirryttäessä työelämään.